Retkiseikkailu blogi

Moi!

Kerron tässä hieman kirjoittajasta blogitekstien takana, sekä siitä, kenelle ja miksi tätä blogia oikein kirjoitellaan.

Olen Kristian Remes, syntynyt vuonna -78 ja nykyiseltä ammatiltani luonto- ja ympäristöhoitaja. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi tytärtä, jotka ovat mahdollistaneet monet hienot retkikokemukset lähtemällä rohkeasti mukaan reissuihin ja ymmärtämällä, kuinka tärkeää minulle on päästä luontoon. Asustelemme Porissa ja teemme aina mahdollisuuksien mukaan reissuja asuntoautolla erilaisiin retkikohteisiin. 

Oma kipinä retkeilyyn lähti, kun aloin kaivata lapsuuden harrastusta, liikkumista ja seikkailua luonnossa. Olin kuitenkin jo pahasti vieraantunut luonnosta, enkä oikein tiennyt, että mihin sitä nyt lähtisi ulkoilemaan. Päämäärättä metsässä hortoilu ei oikein innostanut heti alkuun, sinnehän olisi voinut vaikka eksyä (ikäviä muistoja koulusuunnistuksesta). Aikani netissä surffattuani ja erilaisia ulkoiluaktiviteettejä hylättyäni, ratkaisu löytyi geokätköjen etsimisestä, joka innosti ulkoilemaan ja käymään uusissa paikoissa. Myöhemmin hankittiin vanha asuntoauto, jolla käytiin muutamissa hienoissa retkipaikoissa, jonka jälkeen olinkin jo ihan koukussa retkeilyyn.

Matkan varrella on usein tullut ihmeteltyä, että miten näin lyhyen ajomatkan päässä on näin upeita paikkoja, joista en ole koskaan kuullut puhuttavankaan? Onko kiinnostus luonnossa liikkumiseen niin vähäistä, vai eikö näistä paikoista vain oikeasti tiedetä? Netistä löytää monesta paikasta maininnan, mutta varsinkin pienemmistä paikoista tämä tieto voi olla vaikeasti löydettävissä ja paikalle löytäminen muistuttaa välillä autosuunnistusta.

Kirjoittelen tätä blogia, jotta kaikilla olisi mahdollisuus löytää itselleen sopivia retkeilypaikkoja. Retkeä on paljon helpompi suunnitella kun on tietoinen, mihin paikkoihin voisi mennä. Olen myös koonnut karttaa retkipaikoista siinä toivossa, että se helpottaisi etsimistä. Luonto kuuluu kuitenkin kaikille ja toivoisin, että mitä useampi pääsee kosketuksiin sen tarjoamiin elämyksiin, sen useampi myös antaisi luonnolle muutakin arvoa kuin pelkästään materiaalin haalimispaikkana. Myös elämä kuuluu kaikille ja sitähän luonto on täynnä! 

Hauskaa ja seikkailullista retkeä!