- Retkipäivä: 15.3.2020
- Reitit: Luontopolku (8-12 km)
- Palvelut: 2 parkkipaikkaa, 2 tulentekopaikkaa ja laavua, merkityt reitit
Tällä kertaa retkikohteeksi löytyi mielenkiintoiselta vaikuttava Kukuljärven vaellusreitti Loviisassa, Ruotsinpyhtään kirkonkylässä. Aivan ensimmäiseksi uuteen paikkaan tullessa on edessä sopivan parkkipaikan löytäminen. Henkilöautolla liikkeellä ollessa kannattaa pysäköidä joko reitin ”viralliselle” lähtöpaikalle kirkonkylän urheilukeskukselle osoitteeseen Puistokuja 1, Loviisa, tai Lähelle Kukuljärven laavua. Sinne ei ole osoitetta, mutta paikalle kyllä löytää kun zoomailee karttaa. Olimme lähteneet matkaan asuntoautolla ja aioimme jäädä paikalle yöksi, joten jätimme auton Elimäentien viereen parkkipaikalle joen varteen. Paikalla saa pysäköidä kolme vuorokautta, joten välitöntä kiirettä matkan jatkamiseen ei ole ja tästäkin pääsee kätevästi vaellusreitille.
Itse vaellusreitti on erittäin mielenkiintoinen vieden vähän kaikenlaisiin maastoihin. Välillä kävellään metsätietä, kiipeillään jyrkillä kallioilla, ylitetään märkiä soita pitkospuita pitkin, ihaillaan maisemia korkeilta paikoilta ja kuljetaan metsäpolkuja. Matkan varrella on pari hienoa laavua ja hyvät tulenteko paikat.
Kallioisilla osuuksilla osaa arvostaa pitäväpohjaisia ja tukevia kenkiä. Varsinkin märällä kelillä kalliot ja sen päällä olevat sammalet ovat varsin liukkaita. Paikoin aika jyrkkiin nousuihin kannattaa varautua, mutta pariin paikkaan on asennettu köydet nousua ja laskua helpottamaan.
Ensimmäisellä kiipeämis yrityksellä pääsin jo puolivälin paikkeille kun kameran linssinsuojus karkasi pois paikaltaan ja pyöri, totta kai, alas asti. Toisella yrittämällä pidettiin kamppeista parempaa huolta ja pääsin ylös.
Kallioilta laskeudutaan Kukuljärven rantaa myötäilevälle polulle. Järvi oli vielä tähän aikaan vuodesta jäässä, mutta silti hienoa katseltavaa ja tarjosi akustisia elämyksiä jään paukahdellessa halki. Välillä kovienkin paukahdusten välissä kuului outoja pulputtavia ääniä jotka kiirivät järven poikki.
Järven päässä on laavu, jonka luota lähtee polku noin kilometrin päässä sijaitsevalle Brannin luolalle, jota on historian tietojen mukaan pitänyt kesäasuntonaan 1900-luvun alulla lehmipaimen nimeltään Jaakko Bränn (tai Brandt). Polku poikkeaa reitiltä ja sitä pitkin täytyy myös tulla takaisin laavulle, mutta luolaan kannattaa kyllä käydä tutustumassa. Vaikka kärsisikin lievästä ahtaan paikan kammosta, niin luola on paljon tilavampi mitä ahdas suuaukko antaa ymmärtää joten rohkeasti sisään vaan!
Matka jatkuu hyvien reittiopasteiden avulla kohti seuraavaa mäen nousu koitosta. Huuhkajanvuori kohoaa 76 metriä merenpinnan yläpuolelle tarjoten kuntoilun lisäksi näkymiä puiden latvojen yli.
Reitin pituutta voi itse hieman säädellä noin 8-12 kilometrin välillä oman kunnon mukaan ja riipuen siitä, haluaako käydä Brannin luolalla tai tutustumassa Strömforsin ruukin alueeseen. Ruukin alue herää eloon vasta kesällä jolloin pääsee tutustumaan pajamuseoon ja muihin alueella oleviin rakennuksiin ja ravintoloihin, mutta tällä kertaa siellä oli varsin hiljaista. Reittikartasta näkee välimatkoja risteyksestä risteykseen ja auttaa arvioimaan itselle mieluisinta matkaa.
Välillä retkillä tuppaa sattumaan ja tapahtumaan, joka tekeekin niistä usein pieniä seikkailuja. Tällä kertaa vaikutti jo siltä, että päästään kotiin ilman mitään kommelluksia. Paluumatkalla oli kuitenkin navakka puuskainen tuuli, joka muodosti pyörteen moottoritien pientareelle, sillan kupeeseen. Kun tulimme sillan ali, pyörre iski asuntoautoon niin, että alkovin kattoluukku lensi taivaan tuuliin. Luukku on auton korkein kohta ja on ainakin kerran raapaissut kiinni, joten tämä taisi olla nyt se viimeinen koettelemus.
TÄMÄ RETKIPÄIVÄ MENEE VARMASTI PUTKEEN!
