- Retkipäivä: 29.2.2020
- Reitit: –
- Palvelut: Parkkipaikka, tulentekopaikka
Myllykulmankoski Orimattilassa on Porvoonjoessa oleva noin 190 metriä pitkä, varsin loiva koski, jonka pudotus koko matkallaan on kuusi metriä. Koskea on mukava käydä katselemassa, sillä se sijaitsee aivan Myllyntien varressa, jossa on myös parkkipaikka ja grillikatos.
Jokien varsilla on kautta aikain ollut paljon toimintaa. Niin täälläkin. Paikalla on myllyn raunioita jotka ovat jäänteitä 70-luvulle asti jatkuneesta myllytoiminnasta. Historia on pitkä, sillä ensimmäinen vesimylly on toiminut koskessa jo vuonna 1586.
Paikalla on myös jännittävä historia ajoilta, jolloin ihminen vasta alkoi saapumaan Suomen kamaralle. Joen viereisestä metsästä on löytynyt yksi kolmesta vanhimmasta ihmisen asuttamasta paikasta Suomessa Enon ja Joutsenon lisäksi. Näillä paikoilla ihminen on ollut jo lähes 11 000 vuotta sitten.
Ensimmäisten ihmisten saapuessa paikalle maisema on ollut hyvin erilaista kuin nykyään. Mannerjäätikkö on vasta alkanut sulaa ja paljastaa Suomen maaperää idästä ja kaakosta alkaen, jolloin luonto on alkanut heräilemään. Kasvillisuuden lisääntyessä myös eläimiä on saapunut alueelle ja niiden myötä ihmistenkin ravinnon saanti on ollut turvattuna. Muilta osin Suomi onkin ollut vielä mannerjään peitossa jään reunan vetäytyessä hitaasti. Koskesta ei vielä tuolloin ollut tietoakaan, vaan paikalla on ollut Ancylusjärven valtavan pitkä vuonomainen lahti, joka oli nykyistä Itämerta edeltänyt järvivaihe.
Täältä on löytynyt varhaisia ihmisen tekemiä työkaluja ja metsästysvälineitä, mutta myös nuotiossa palaneita saaliseläinten luun palasia. Argeologeilla on käynyt hyvä tuuri, sillä normaalisti luut maatuvat aikojen saatossa, mutta hiiltyneinä ne ovat kestäneet näihin päiviin asti ja niille on voitu tehdä iän määritys radiohiilitutkimuksella.
Myllykulmankoskella käydessään voi koskimaisemia katsellessaan antaa mielikuvituksensa lentää ja tuntea paikan muinainen historia.
Osoite paikalle on: Myllyntie 286, 16310 Orimattila
ANTAA KOSKEN KUOHUA JA MIELEN RAUHOITTUA!