• Retkipäivä: 23.2.2020
  • Reitit: Luontopolku (2,4 km)
  • Palvelut: Parkkipaikka, merkitty reitti, luonnosta kertovia opastauluja
Kuvassa linkki karttaan

Hyvinkään keskustan tuntumassa, n. 800m etäisyydellä kauppakeskus Willasta sijaitseva terveysmetsä on aivan loistava paikka pienelle metsäretkelle. Metsään tutustumisen kynnys on tehty ihan kirjaimellisestikin pieneksi, sillä noin 2,4 kilometriä pitkän reitin ensimmäiset 750 metriä on rakennettu esteettömäksi, joten liikkuminen onnistuu pyörätuolillakin.

Hienosti rakennettua esteetöntä reittiä

Reitti jatkuu metsän siimeksessä kulkien hyväkuntoisilta teiltä aina pitkospuille ja poluille. Matkan varrella voi tutustua avattaviin ”linnunpönttöihin” sijoitettujen opastetaulujen avulla luontoon ja välillä kuunnella monessa kohdin vastaan tulevien purojen solinaa. Polku kulkee paikoitellen vanhoissa arvometsissä joissa pääsee ihailemaan kauttaaltaan yli 100 vuotiasta puustoa.

Vanhassa arvometsässä kulkevaa reittiä
Siellä täällä reitin varrella virtailee puroja

Alue sijaitsee Tehtaansuolla, jonka historia yltää noin 12 000 vuoden päähän. Mannerjään sulaessa muodostui baltian jääjärvi, jonka pohjaan sedimentoitui hienojakoisesta aineksesta heikosti vettä läpäiseviä maljamaisia altaita. Jääjärven pinnan laskiessa altaisiin jäi vettä jossa alkoi aikojen saatossa viihtyä vesikasvillisuutta. Myöhemmin monet altaat kasvoivat umpeen ja alkoivat soistumaan. Keskimäärin Tehtaansuolla on turvetta noin kolme metriä, mutta syvimmillään kuusi metriä.

1900-luvun alkupuolella suon eteläosiin on kaivettu ensimmäisiä kuivatusojia ja raivattu peltoja. Vielä 60-luvulla villatehdas laski jätevetensä kuivatusojiin, joiden veden väri vaihteli aina sen mukaan, minkä värisiä lankoja tehtaalla värjättiin.

Pitkospuut. Helmikuun lopulla!!
Onneksi vesi pysyy nykyään varsin kirkkaana ja yksivärisenä

Terveysmetsässä on helppo mennä käymään, sillä autolla pääsee aivan polun alkupisteeseen asti. Paikan osoite on Jousikatu 3.

TERVEELLISTÄ PÄIVÄÄ!